Blogi - 9.9.2021

Esihenkilö on työntekijän tärkein tuki, mutta kuka tukee esihenkilöä?

Meillä kaikilla oman työsuhteen kannalta merkityksellisiä ihmisiä on todennäköisesti useampiakin, mutta lähin esihenkilö on niitä keskeisimpiä. Esihenkilö on työntekijän tärkein kontakti monessa työhön liittyvässä kysymyksessä ja pulmassa. Esihenkilöllä on työnantajan edustajana myös juridinen velvollisuus huolehtia työntekijästä ja puuttua epäkohtiin, jotka voivat heikentää esimerkiksi työturvallisuutta, -terveyttä tai -olosuhteita.

Esihenkilötyö on palveluammatti. Tämä toteamus voi kuulostaa kliseiseltä ja ehkä haukotteletkin, mutta mielestäni se kuvaa äärimmäisen hyvin roolin tärkeintä olemusta:

Esihenkilön tehtävä on tukea työntekijää kukoistamaan omassa työssään, mahdollistaen sen edellytykset ja poistaen työnteon esteitä.

Heini Oksanen, HRD-asiantuntija, Moment Digital Oy

Esihenkilö on siis paljon vartijana, mutta mikään kaikkivoipa supersankari ei sentään tarvitse olla. Kuka tukee esihenkilöä? Esihenkilörooli voi tuntua välillä aika yksinäiseltä, kuitenkaan yksin ei saa kukaan jäädä. Tukea tarvitsee jokainen esihenkilökin, jotta tärkeän tehtävän pystyy tuloksekkaasti kantamaan.

Kuka tukee esihenkilöä?

Aloitetaan ilmeisimmästä – esihenkilön oma esihenkilö on luonnollisesti se tyyppi, johon pitää voida turvata ja jonka tehtävä on tukea myös itse esihenkilöroolissa toimivaa työntekijää. Lisäksi HR on arjen tuki, joka huolehtii yhteisistä toimintamalleista ja henkilöstökäytännöistä, jotta esihenkilötyö olisi mahdollisimman yhdenmukaista ja sujuvaa läpi organisaation. Työterveyteen ja työkykyyn liittyvissä asioissa myös työterveyshuolto on esihenkilön oleellinen sidosryhmä ja tätä yhteistyötä on meillä Moment Digitalissa lähdetty tiivistämään.

Vertaistuen merkitystä ei pidä myöskään väheksyä. Kollegojen ja oman ammatillisen verkoston kesken sparrailu ja kokemusten jakaminen on tärkeää ja auttaa usein eteenpäin sekä tuo perspektiiviä asioihin.

Heini Oksanen, HRD-asiantuntija, Moment Digital Oy

Myös riittävän osaamisen varmistaminen esimerkiksi koulutuksin ja valmennuksin tuo varmuutta esihenkilötyöhön.

Esihenkilötyötä kehittämässä

Työelämä muuttuu koko ajan ja esihenkilötyö sen mukana. Organisaatiolla ja sen toimintaympäristöllä on iso merkitys sille, millaista esihenkilötyötä siellä tehdään ja mistä tarpeista ja lähtökohdista käsin.

Meillä on Moment Digitalissa takana merkittävä fuusioituminen, esihenkilörooleissa on aloittanut uusia ihmisiä ja lisäksi viime vuonna rytäkällä lisääntynyt etätyö sekä uudet paikkariippumattomat virtuaalitiimimme ovat muuttaneet omalta osaltaan koko palettia. Melkoinen setti esihenkilölle handlattavaksi! Siksi halusimme lisätä esihenkilöiden tukea ja käynnistimmekin viime vuoden loppupuolella johtajuuden ja esihenkilötyön yhteiskehittämisen projektin timanttisen valmennuskumppanimme Sitomon vetämänä.

Projektissa olivat mukana kaikki esihenkilömme, johto sekä HR, ja sen tavoitteena oli kokoontua yhteen ja “buutata” vanhat olettamukset, käsitykset ja toimintatavat johtajuuden ja esihenkilötyön osalta sekä yhdessä kehittäen alkaa rakentaa tilalle uutta Moment Digitalin johtajuuden ja esihenkilötyön mallia. Lisää projektistamme voit lukea Sitomon asiakastarinasta >>

Projekti toimi lähtölaukauksenamme esihenkilötyön kehittämiselle ja matka jatkuu yhä, täysin valmiiksi kun tällaisessa työssä ei oikein koskaan voi tulla. Osaamisen vahvistamisen lisäksi yksi tärkeimpiä asioita projektin myötä on ollut lisääntynyt vuorovaikutus ja yhteistyö esihenkilöiden välillä, ja valmennuksessa mukana ollutta porukkaa onkin törmäytetty säännöllisesti yhteen – yhdessähän tätä polkua kuljetaan.

Sinä esihenkilönä toimiva – millainen tuki sinulle on tärkeintä roolissasi?

Terveisin,

Heini Oksanen

HRD-asiantuntija

040 721 9282

Jaa:

Lue myös nämä

  • Paranna yrityksesi tuottavuutta ratkaisuillamme. Jätä viesti, niin otamme sinuun yhteyttä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.