Case: Evondos

Teknistä tukea 24/7

Asiakaspalvelu Service Desk -palvelut

Evondos-palvelu auttaa kotihoidon asiakasta ottamaan lääkkeet oikea-aikaisesti ja on lisäksi apuväline kotihoidon työntekijöille. Sekä kotihoidolle että asiakkaalle on tärkeää, että palvelu on varmatoiminen ja he saavat aina tukea silloin, kun he sitä tarvitsevat. Moment Digital tuottaa Evondokselle teknistä tukea 24/7.

”Evondosin tarina pohjautuu kokemuksiin lapsuudestani. Vietin paljon aikaa mummolassa Pohjois-Karjalassa, jossa sain ensikosketukseni kotona tapahtuvan lääkehoidon haasteisiin, vaikken silloin niistä paljon ymmärtänytkään. Ne jäivät kuitenkin vahvasti mieleeni ja vaikuttivat omiin päätöksiini myöhemmin”, kertoo Evondosin perustaja ja idean isä Mika Apell.

Tekninen tuki ja palvelun valvonta

Moment Digital tuottaa Evondokselle teknisen tuen ja palvelun valvonnan. Yksi tärkeä osa on varmistaa, että palvelu toimii, olipa vuorokauden aika mikä tahansa.

”Olemme Evondosilla voimakkaassa kasvun vaiheessa ja tarjoamme palvelua ympäri vuorokauden. Silloin erityisesti yöajat, jolloin palvelupyyntöjä tulee satunnaisesti, Momentin kaltainen toimija pystyy auttamaan meitä.”

Toimittajan valinnassa käytiin läpi monia tahoja Moment Digitalin lisäksi, mutta ihmiset vakuuttivat ja sellainen tietynlainen selkeys ja meidän tarpeen ymmärtäminen.

Mika Apell, COO, Evondos Oy

Tasalaatuista palvelua 24/7

Apell kertoo, että suurin lisäarvo on se, että Evondoksen palvelu pysyy tasalaatuisena riippumatta siitä, mistä vuorokauden ajasta puhutaan.

”Tämän palvelun käyttöönotossa on ollut mukava nähdä kuinka henkilöt Moment Digitalilla, jotka toimivat Evondos-tuessa ovat nähneet meidän palvelun tärkeyden ja olleet motivoituneita tekemään tätä työtä ja myös oppineet todella hyvin, että se on kyllä yksi niistä asioista, jotka ovat onnistuneet parhaiten heidän kanssaan.”

Asiakasneuvojat jotka ovat mukana tuottamassa palvelua, kokevat tekemänsä työn arvokkaana – ja sitähän se onkin. On hienoa saada olla mukana helpottamassa niin hoitohenkilökunnan kuin ikäihmisten arjen sujumista tarjoamalla teknistä tukea 24/7.

Tiimi

Juha Björkengren

Service Desk Manager

040 1800 810

Mikko Vilppula

Chief Business Officer

040 679 2483

Katso myös nämä

  • Paranna yrityksesi tuottavuutta ratkaisuillamme. Jätä viesti, niin otamme sinuun yhteyttä.